Vanhemman palautuminen

Monet vanhemmat kokevat työn- ja vapaa-ajan välisen tasapainottelun haastavalta ja päivät menevät jopa äärirajoilla jaksamisen suhteen. Palautumisen merkityksestä vanhemmuuteen puhutaan huomattavasti vähemmän, kuin vaikkapa palautumisen merkityksestä työssäjaksamiseen.

Vanhemman palautuminen vaikuttaa kuitenkin monella tapaa lapseen, lapsen kehitykseen, sekä kodin ilmapiiriin. Palautuminen on todella tärkeää ei pelkästään työssäjaksamisen kannalta, vaan myös vanhemmuuden kannalta. Alipalautumisen merkit näkyvät ja kuuluvat myös kotona ja ikävän usein tämä kohdistuu läheisiin. Vanhempi voi kokea vanhemmuuden raskaampana ymmärtämättä, mikä merkitys päivittäisillä valinnoilla on oman palautumisen ja voimavarojen suhteen.

Palautumisen päälle rakentuu kaikki ihmisen toiminta. Se on ikään kuin ihmisen peruskivijalka. Sen avulla on mahdollisuus säädellä kuormitusta ja stressiä. Hyvä ja riittävä palautuminen luo pohjan ihmisen hyvälle henkiselle tasapainolle, voimavaroille, stressinhallinnalle, vuorovaikutukselle, tilannetajulle, sekä vastustuskyvylle eri sairauksia vastaan. Stressi ja huono palautuminen ovat nimittäin taustasyynä hyvin moniin eri sairauksiin, uniongelmiin ja muihin elämän haasteisiin. Esim. polvi tai selkäkipu voi olla oire liiallisesta stressistä ja huonosta palautumisesta.

Alipalautuminen vaikuttaa moniin asioihin, mutta etenkin tunnetasolla sillä voi olla iso vaikutus lapseen. Stressinhallinnan taustalla toimivat tunnetaidot, joita myös lapsi peilaa vanhemmistaan. Vanhempien luoma turvallisuudentunne kotona vaikuttaa lapsen hermojärjestelmän kehittymiseen. Jos kotona tunneilmapiiri on jatkuvasti kireä ja epävakaa vanhemman stressin ja riittämättömän palautumisen vuoksi, voi lapsen hermojärjestelmä olla jatkuvassa valmiudessa, mikä ylläpitää stressireaktiota elimistössä.

Liiallisen kuormituksen alla vanhempi voi olla etäinen, ja emotionaaliset resurssit ja vuorovaikutus lasta kohtaan saattavat vähentyä, vaikka vanhempi ei sitä tarkoittaisikaan. Vanhempi voi olla ärtynyt tai hermostua herkästi, jolloin lapsen voi olla vaikea ymmärtää tilannetta. Tämä voi alkaa näkyä lapsen käyttäytymisessä.

Ymmärrys lapsen tarpeista on hyvin palautuneena vahvempaa ja moniulotteisempaa, joka tukee myös lapsen henkisen kasvun kehittymistä ja vahvistumista.

Turvalliset tunnekokemukset ja ihmissuhteet vahvistavat niin lapsen, kuin aikuisen palautumista ja stressinhallintaa. Palautuminen tarvitsee turvan ja luottamuksen tunteen käynnistyäkseen fysiologisesti.

Lapsuudessa me kaikki opimme tunnetaitoja omilta vanhemmiltamme tai kasvattajilta. Ne luovat pohjan lapsen stressinsäätelykyvylle myös aikuisuudessa.

Oletko paikalla vai läsnä?

Moni haluaisi olla paremmin läsnä lapsilleen, mutta alipalautumisen vuoksi mieli haahuilee muualla ja sinkoilee, kuin superpallo asiasta toiseen. Lapsi kertoo vanhemmalle jotakin tärkeää, eikä vanhemmalla ole hetken päästä mitään hajua, mitä lapsi kertoi. Kuulostaako tutulta? Aina ei tietysti voi sisäistää kaikkea mitä pienten pohtijoiden mielestä kumpuaa, juttua kun tulee välillä enemmän kuin Antero Mertarannalta.

Huonosti palautuneena ja stressaantuneena alkaa helposti nähdä ja tulkita asioita ja ympäristöä ikään kuin putken läpi. Ympärillä olevia asioita ja tapahtumia ei hahmota selkeästi, eikä mieli edes oikeastaan jaksa nähdä niitä.  Mielen tulkintakyky kapenee. Tällöin tilanteet arjessa voivat kärjistyä herkästi ja ymmärrystä toisen näkökulmaa kohtaan voi olla vaikea löytää. Varmasti jokainen on kokenut tämän itsekin.

Onneksi meillä jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa siihen, mihin oma mieli suuntautuu ja mitkä asiat sillä hetkellä ovat niitä, jotka kannattelevat ja vahvistavat voimavaroja. On vain oivallettava oma mieli, sen voima ja mahdollisuudet. Silloin meillä on vahvemmat taidot myös nähdä pienet ohikiitävät hetket päivissä, jotka jäävät muistoihin ja saavat hymyn huulille vielä myöhemminkin.

Ei suotta sanota, että asioista saa paljon syvemmin ja enemmän irti, kun niissä on kyky olla aidosti läsnä.

Kun mieli rauhoittuu, elimistö rauhoittuu

Pelkkä näennäinen fyysinen rentoutuminen ei riitä, mikäli mielen sekamelskaa on vaikea saada rauhoittumaan. Monelle juuri tämä on vaikeaa. Miten saan mieleni rauhoittumaan?

Vaikka olisit riippumatossa fyysisesti lepotilassa, mutta mieli ei rauhoitu, käy elimistökin ylikierroksilla. Jotta elimistön palautuminen voi käynnistyä tulee mielen ensin rauhoittua ja rentoutua. Hermoston täytyy tasapainottua ja hermoston rentoutumisen, eli parasympaattisen puolen aktivoitua.

Miten tämä sinulta onnistuu? Tunnistatko asiat, joilla saat mielesi oikeasti rauhoittumaan ja superpallon pysymään paikoillaan?

Kun palautuminen on riittävää, suojaa se voimavaroja ja ennaltaehkäisee uupumusta. Siksi on tärkeä tunnistaa omat henkiset, sekä fyysiset voimavarat, sekä mitä palautuminen on sinulle? Kukaan ei voi mennä jatkuvasti tukkaputkella suorittaen päivästä toiseen pysähtymättä.

Palautumista on saatava joka päivä, sillä pienet palautumisen muruset ripoteltuna pitkin päivää rakentavat iltaa kohden vahvempaa pohjaa palautumiseen ja uneen, jolloin tapahtuu 95 % palautumisesta, mikäli uni on vahvaa ja laadukasta ja sitä on riittävästi.

Siksi on tärkeä oppia tiedostamaan mitkä asiat toimivat omalle mielelle ja keholle palauttavina asioina ja millaista palautumista tarvitset juuri tänään? Sekä mieli, että keho tarvitsee palautumista.

Hyvin usein mietimme enemmän fyysistä palautumista ja mieli raahautuu kaiken muun perässä. Meillä jokaisella on kuitenkin mahdollisuus valita mihin suuntaan ohjaamme mieltämme ja vaikuttaa näin siihen, miten mieli kokee ja tulkitsee elämämme ja ympärillämme olevat asiat. Oman palautumisen tiedostaminen ja sen vahvistaminen vahvistavat myös hyvää mielentasapainoa, sekä stressinhallintaa.

Haluatko vahvistaa omaa palautumistasi ja stressinhallintaasi?

Voimaa äideille- verkkokurssi on tehty juuri sinua varten äiti, joka haluat vahvistua ja palautua paremmin elämän hektisyyden keskellä. Se on kiinni vain siitä, mihin haluat todella suunnata mielesi voiman.

Kurssi alkaa 3.7.2020 ja kestää 4 viikkoa, early bird hinta 39,90 € 26.6. saakka (norm. 44,90 €).

https://www.oivallamieli.com/voimaa-aideille-verkkokurssi/

Olet lämpimästi tervetullut mukaan!

❤️:lla Maria